Aamuhetki toivoa täynnä

Aamu kuin eläkkeellä olijan oppikirjasta. Aurinko hehkuttaa huhtikuun riemua. Viikonlopun tuulisesta säästä muistuttavat tällä hetkellä vain puista riivityt kuorenpätkät, kuihtuneet oksanrippeet ja muu roska yläpihan hangella. Valo sattuu silmiin, siristellä ihan täytyy ulos katsellessa. Kiitollisena kirjoittelen näitä rivejä, lohduksi itselleni. Lohduksi toivottavasti myös sinulle, tuntematon. Olen etuoikeutettu, kun voin herätä tällaisiin aamuihin, suhteellisen terveenä, kivuttomana.

Tulipa mieleeni, tänään näyttäisi olevan sellainen päivä, jolloin voisi hakea sen kuntosalin avaimen. Tiedä, vaikka sieltä heltiäisi, siis kuntosalilta, lisää pirteyttä tulevaisuuden aamuhetkiin.

Aamukahvista nautiskellessani selailin eilen tupsahtanutta lahjalehteä. Matka. Montalbanon maisemissa olisi innostavaa pistäytyä, kokeilla mafiansietokykyäänkin. Tuskinpa sentään mafioosot olisivat minusta ja läheisistäni mitenkään kiinnostuneita. No, maisemat siellä olisivat ainakin erilaisia kuin täällä Suomen keskipisteen korvilla. Ja lämmintä varmasti.

Avaimen lisäksi tämän päivän hyvä työ on etsiä kirjoittavalle tuttavalleni netistä oikeinkirjoitusohjeita. Ja lähettää löytämäni hänelle sähköpostin kautta. On tämä netti vaan niin mukava eläkkeellä olijankin apuväline kaikenlaiseen kommunikaatioon, mitä ei osannut edes kuvitella silloin opiskelijaikäisenä vuonna 1963. Sitä kun Lahden Aleksanterinkadun radioliikkeen ikkunan ulkopuolella yritettiin kurkkia kaula pitkällä kymmenien ihmettelijöiden takaa mustavalkoista televisiolähetystä. Muistaakseni ne kurkotukset koelähetysten aikaan olivat ensimmäinen kosketukseni TV-maailmaan.

Juuri nyt kuuntelen läppäriltäni kuulokkeilla (etten vielä herättäisi miestäni) Spotify'n kautta Rajattomien Lady Madonnaa. Pienet englanninkieliset mainokset eivät harvakseltaan esitettyinä haittaa, eivät ala kuitenkaan kesken soivan kappaleen. Spotify toi siis taas uuden ulottuvuuden eläkepäivien ratoksi. Ilmaistakin vielä kaiken lisäksi. Pojalleni kiitos ohjelmiston käyttöönotosta.

Nostalgiset tunnelmat ovat siis pääsiäisestä lähtien seuranneet toisiaan voidessani mielinmäärin soittaa sitä 50- ja 60-lukujen musiikkia, jota aikanaan nuoruuden intoa hehkuttaen kuunneltiin. Kuljettiin kumisaappaisin jaloin sateessa vappuaamun tunteina tanssipaikalta kotiin ja hoilattiin Matti Heinivahon Suudelmin suljettuja kirjeitä. Hihityttää nyt, muisto tuo hyvää tuulta, vaikka silloin pettymys kaiversi jossain sisikunnassa, kun silloinen ihastuksen kohde ei tanssittanutkaan juuri sitä kappaletta. Hmm... naisten haut tulivat muotiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Tänään - pompöösiä pulinaa

 Kevään enteitä

Mäntyinen, huolella viimeistelty pöytälevy
kyynärpäitteni alla
tuijotan säleiden raosta tiedostamatta tekemisiäni.


Liike havahduttaa, palauttaa hetkeen.
Mies pihalla, kädet lanteilla, rukkaset roikkuen
arvioimassa lumista lapion jälkeä.
Yöllisen lumimyräkän taistelutanner nyt siloisena,
talkoilla penkoille kolattuna, kevättä odottamaan.


Suojasää ilveilee yksin jääneen tojotan kimpussa
valuttelee vauhdikkaasti lumisen vaipan pala palalta
renkaiden viereen keoiksi
lähtijän tarttua uudelleen toimeen.
Aurinko päättää sekin puuttua peliin.
Vieno hymy naamallaan se tarttuu pitsisiin pihakoivuihin
ja aloittaa, antaa huurteelle kyytiä.


Havahdun ääneen selkäni takaa
"Mites se tämän päivän ruokahomma...?"

@ailamarita

Keväistä

Häikäisee. Mutta ei kauaa, kun aurinko pääsee todella töihin. Nyt on vielä aikaista. Urpiaiset - joukossa jokunen tundraurpiainenkin -, vihervarpuset ja muut pikkulennokkaat linnuttavat vilkkaasti liikkuen pihan laudan. Joku pulmunenkin näyttää piipahtavan väliin. Viimeiset talven jyvät tarjoillaan virkuille matkaajille. On lintulaudan poiston aika. Viimevuotinen lintusalmonella voi uusia - ehkä. Ehkä ei.

On tämän aamun päätösten aika. Pitäisi päättää, mitä tällä päivällä olisi esitettävänä. Ja pitäisi päättää siitäkin, mitä tältä päivältä toivoisi - ja haluaisi. Pitäisi... tehdä sitä ja tuota. No, eläke juoksee, vaikka päättäisin olla tekemättä mitään. Pitäisi... joskus kokeilla, olla yksi päivä tekemättä yhtään mitään. Luulen kuitenkin, ettei se mitään maailmassa muuttaisi. Muuta kuin sen, että jälkeen päin syyllistäisi itsensä päättämättömyydestä ja tekemättömyydestä. Siinä tämä kotoinen ortodoksisuus ja mummon syvälle jääneet ahkeruuden opetukset. -Mummolle sinne pilvien päälle rakkaat terveiset!

Läheskään aina hyvät 1940- ja 1950 -lukujen kasvatusopit eivät ole omalla kohdalla toteutuneet. Olen ollut itsepäinen. Oman tien kulkija siinä, kuin se on ollut mahdollista. Oletkohan sinä, satunnainen tarkkaaja, kokennut samoin, joskus?

Niinpä. Tämän aamun ensimmäinen päätös: juuri nyt soitan liikunta-alan yritykseen ja perun vuosisopimukseen tähtäävän palaveriajan, illaksi sovitun. Miksi? Siksi, että entinen työnantajani ilmoitti mahdollistavansa eläkeläisenkin liikuntaharrastukset omissa tiloissaan ja laitteillaan. Kiitos siitä käden ojennuksesta - ja entisten työntekijöidensä huomioimisesta.

Mielekkäitä päätöksiä päivään!