2010-09-29

2010, Maerne di Martellago (1)


Suomen loma päättyi 20.9.  Marco Polossa aurinko harkitsi laskemistaan. llma oli lempeän kesäinen, kun mieheni kanssa halasimme vastaan tullutta italialaista vävyämme. Ilta ehti hämärtyä, ennen kuin saavuimme Via Stazionelle ja saimme hymypoika Joonaksen syliimme.  Mummu ja ukki tulivat nassikan suusta aivan suomen kielellä. Ja siitä se sitten alkoi, toinen Maernen jaksoni aupair-mummuna.
         Remonttihäly naapurista rassasi ensimmäisen jakson viimeiset viikot. Nyt remontoidaan talossa joka puolella. Äänet kuitenkin kesäisiä maltillisempia. Silti Joonas heräilee ajoittain hakkaus- ja porausmeteliin, pieni. Yöt nassikka nukkunut kuitenkin melko rauhallisesti. Au-pair –mummun syvällä rintaäänellä voin todeta, että pärjäilimme ensimmäisen viikon vallan mainiosti.  Suomen kielen sanat kuulostavat jo oikeilta, paljon poika puhuukin. Joonaksen italiankieliset sanat vielä joskus tarvitsevat tulkkausta, mutta niitäkin ymmärrän kohtalaisesti. Molempien kielien sanavarasto ja sanojen käyttäminen oikeissa kohdissa alkaa pojalla olla jo ihan ymmärrettävää.
         Velmuilukin nostaa jo ilkikurisesti päätään vesselin käytöksessä. Oli päiväunien aika. Kaveri jäi halaamaan pikkuista tyynyään ihan maltillisesti, kun tulin alakertaan. Aikansa vesseli tuhisi tyynylleen ja unileluilleen ja sitten yläkerrassa hiljeni.  Vaan kohta kuului unihälyttimestä: vettä... acquaa... janonaojano... Tietysti mummu heltyi ja lähti tarjoamaan janoiselle ressukalle juotavaa – ja huomasi, mitä pojalla oli mielessä, kun juotava ei kelvannutkaan.  Olipa hiljetessään tehnyt vaippaan aikamoisen läjän, joka tietysti tuntui tylsältä unikaverilta.  Pesu- ja vaipanvaihto-operaation jälkeen tietysti tarjosin uudelleen juotavaa, joka ei edelleenkään kelvannut. Ja niinpä poika nukahti tyytyväisenä puhtain pepuin. –Ei tainnut kehdata huudella mummulle kakan tulosta; sana kakka kyllä kuuluu vahvasti sanavarastoon. Nonnille ilmaistua puzza puzzaa ei myöskään Suomimummulle tarjoiltu.  Vintiön alkeet on jo opittu.

Kuva yllä Muranosta 26.9.2010

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on arvokasta kuultavaa!