2009. Tässä ja nyt

            Pisarat suurina ja painavina,

ropiseva musikki vetiseen kenttään.

Silmänräpäys, ja kokija aistii

menneisyyden valuvan ylleen yhtenä myrskynä.

Odotus yksin tuntemattomassa,

matkatavarat orpoina ympärillä.

Kova penkki, istumiseen tottunut.

Siitä voi vain nousta ja liittyä tuntemattomaan.

 Vihreän ja keltaisen lukemattomat vivahteet

läpi sateen luovat toivoa tulevaan.

Lämpö vastaanottajan kasvoilla lohduttaa,

tuulahdus itseensä luottavasta kansasta ja kulttuurista.

Magnoliat täydessä loistossaan.

Niiden värihehku mykistää

metristen hankien ja tykkylumisten

kuusien pysähtyneestä tunnelmasta taivaltaneen.

Luovat perustaa tuoreille kokemuksille tulla ja vallata.

 Jokainen muuri, katukivi ja kapeat kujat

tuovat ihmisten elämät kaukaa lähelle.

Mennyt loisto, taiteiden aarteet,

uljaat, rapautuvat rakennukset, muistojen puistot.

Kätköissä miljoonien kumarat, unohtuneet hartiat.

Jälleen samalla penkillä,

humun keskellä sisäinen hiljaisuus.

Tieto siitä, että on kulkenut menneisyyden sylissä.

Ymmärrys, ettei muuta ole.

On vain oma totuus. Tässä ja nyt.

(6.3.2009)