2011, viikko 38

Neljäs Maerne-jaksoni alkoi maanantaina sateen ropistessa Marco Polon katoksiin. Toistaiseksi olen nauttinut lomailun merkeissä tästä pohjois-italialaisesta helteestä ja totutellut taas au-pair–mummouteen. Mustikat, juolukat ja herukat löysivät ennen matkustamista pakasteeseen, sieniäkin ehdin poimia ja syödä, puolukkametsään en ennättänyt tänä syksynä.

 Mummutettava on kiivennyt jo hyvän matkaa kolmannelle ikävuodelleen. Pulputtaa sekä suomeksi että italiaksi aivan ymmärrettäviä lauseita, pitkiäkin selityksiä asioille kuin asioille. Kohteliaisuudetkin ovat jo tarttuneet, sillä ruokaillessa poika jo ilmaisee asiansa ”ei kiitos” ja ”sì grazie” –tyyliin luontevasti. Kasvua ja kehitystä tapahtuu melkoisella vauhdilla. Sitä vain hämmästelee, millainen kehitysvauhti todella tuossa iässä on, harppauksin ihan mennään kehitysasteesta toiseen.

Jopa entiset lenkkipolutkin toivottivat viikonloppuna helteisesti tervetulleeksi takaisin patikoimaan. Reilu puolitoistatuntinen vierähtää poluilla vehreyttä ja kanssalenkkeilijöiden puurtamista ihastellen vallan rattoisasti. Yllättävän helposti lenkkeily tuntuu itsellàkin sujuvan, taitaa fyysinen kunto olla ihan kohdallaan. Säät ovat hemmotelleet, ja rusketus alkaa olla jo entisellä tasolla. Hellevaatteissa on pärjäillyt vielä vallan mainiosti. Toistaiseksi ikàvà kotomaahan ei ole yllàttànyt. Skypellà pidetààn yhteyttà làheisiin ja sàhkòposti kulkee sekin.