2010, Maerne di Martellago (5)

Lämpötila täälläkin alkaa hiljalleen laskea, öisin jo 10-15 asteen lukemia.  Päivät ovat olleet viimeisen viikon vielä aurinkoisia, mutta syksyn tuntu.  Pitkähihainenkin on ollut jo käytössä.  Taaperon kanssa ollaan ulkoiltu sään salliessa, tutustuttu keskiviikkotorienkin maernelaiseen hulinaan. Vesseli on mielihyvin tarkastellut vilkasta torialämää, ja minä olen saanut muutamalla eurolla kelvollisia joonasteluvaatteita.  Essukaan ei aina auta, kun menossa on vimmainen oman itseaterioinnin vaihe menossa.  Oma lusikka pitää olla jo joka kerta.  Hyvin alkaa ruoka suuhun jo osuakin kun toisella kädellään vähän auttelee. Joskus lusikka osuu jopa kupu oikein päinkin suuhun.  Sormiruoat ovat yksinkertaisimpia syötäviä; pastat ja pizzat herkkuruokia naperon mielestä.

Mieltä lämmittävää oli seurata italialaisen ystävävierailun sujumista.  Tyttäreni entinen työtoveri oli Napolista käymässä ja piipahti pikkutyttönsä (11 kk) ja toisen työtoverin kanssa iltaa istumassa.  Joonas sai lahjankin, jonkin sortin älyrobotin, jonka avulla helpottuu aakkosten ja numeroiden oppiminen, ainakin valmistajan mielestä.  Taitaa siinä olla jotain muutakin opettavaista, vaan kun Joonas pelkää sitä mekaanista ääntä.  Tuossa värikäs robotti hyllyssä seistä jököttää, ja kun pojalle ehdottaa, että otetaankos se leikkiin mukaan, niin varma päänpudistus ja eieit ovat reaktiona. Itku ihan pääsi pojalta siinä avaustilanteessa, toivottavasti tuoja ymmärsi yskän.

Alkuvierailun Joonas puolusti ponnekkaasti reviiriään; vanhempiaan ja lelujaan. Pallot olivat pahin kompastuskivi, ja vanhempia tarvittiin puolin ja toisin. Kun toinen herkesi kitisemään, toinen myötätunnosta heti säesti. Metkaa oli pienten ponnisteluja seurata.  No, pizzan ja jäätelökakun jälkeen oli jo vähän helpompaa. Joonakselta jopa veden tarjoaminen pikkutytölle onnistui. Väistämättä oli vilkas, eloisa ja äänekäs ilta, jota mummun roolissa melkoisen sivusta seurailin.  Ei siinä juuri väliin ehtinyt mitään sanomaankaan, vaikka olisi jonkun sanasen taitanutkin.  Vaan myöhään jaksoivat lapsosetkin, kellään ei ollut mihinkään kiirettä ja juttu luisti... Olihan viikonloppu edessä. Pikkutyön ihana punainen rusetti keikkui koko illan tukevasti päälaella ja korvakorut heilahtelivat pään kääntyillessä; soma oli, ja niin naisellinen, mutta niin oli äitinsäkin. (Marenkinen jäätelökakku oli herkullisinta, mitä koskaan olen jäätelökakkumarkkinoilta syönyt...)

Taaperon nukkuessa tämä kirjoittaminen onnistuu. Kasvuvauhdissa saan olla mukana, siitä tosi kiitollisena, vaikkakin kaukana kotoa. Pullobottigliat, leipääpaneat ja gattokissat opettavat minullekin italialaista sanastoa siinä sivussa. Vesselissä (tasan 1v 4kk tänään) on charmia, aupair-mummu on aivan rakastunut tähän hurjaa vauhtia kehittyvään miehen alkuun...

(Kirjoitettu 14.10.2010)