2012-03-28

Matkakuume nousussa (2)

Muisteluita 2010 matkalta Irlantiin: Esbjerg-Harwich-Runcorn-Holyhead


Esbjergin satamassa (to 29.4) meidän ei tarvinut kovin kauaa odotella, kun pääsimme Harwichin lautalle. Esbjerg on 2007 Tanskan kuntauudistuksen yhteydessä muodostettu Esbjergin, Riben ja Brammingin kunnista.  Yhteenliittymässä asuu reilut 100 000 asukasta, joista Esbjergin kaupungissa n. 80 000. Esbjerg sijaitsee Jyllannin lounaisosassa ja on Tanskan viidenneksi suurin kaupunki. Tai kuudenneksi, riippuen laskutavasta.

Esbjergin alueelle perustettiin satama  vuonna 1868, josta kaupungin kehittymisen katsotaan alkavan. Esbjergin satamakaupunki on myös yliopisto- ja korkeakoulukaupunki. Esbjergin yksi tunnetuimmista maamerkeistä on Men at Sea, joka näkyy satamasta lähteville että sinne  palaaville.
Sinne Tanska jäi..
Perinteinen yö lautalla, aamupala ja taas menoksi. Harwich vain kylmän viileästi jätettiin taakse ja bussi suuntasi nyt vasenta tienpuoliskoa (kuljettaja olikin tosi taitava) kohti Runcornia. Vapunaattoa juhlittiin opiskelemalla englantia bussimatkalla, vähän lauleskeltiinkin, englanniksi tietysti. Sää ei juuri suomalaisen vapunaaton säästä poikennut; pitkin matkaa sateli, viileääkin oli, vaikka kevät olikin jo paljon pidemmällä kuin kotona.


Vappuaamun auringonpaisteiselta aamulenkiltä havaittua...

 Siitä sitten taas tavarat ja matkalaiset kasaan, bussiin ja kohti Holyheadin satamamuodollisuuksia ja lauttaa; Irish Ferries Holyhead-Dublin'illa jatkettiin Dubliniin, jonne saavuttiin illalla.














Runcornin satamaa





















Piikkihernepensaista saimme jo esimakua Englannin puolella, vai pitäisikö sanoa Walesin...

@ilamarita©

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on arvokasta kuultavaa!