Väinämö(inen)

Vaka ehkä, ei niin vanha… Kalevalan Väinämöinen on tarusankari, suomalaisen mytologian tärkeimpiä henkilöhahmoja; runonlaulaja ja jumalallisiakin piirteitä omaava suuri tietäjä. Olisikohan tässä ennakoitavissa jotain tulevastakin? 


Niin. TV1 lähetti tänään kunnioitettavan minuuttimäärän suoraa kuvaa tasavallan presidentin virkaanastujaisjuhlallisuuksista. Olemisen arjessa minullekin tuli juhlallinen olo, jossain vaiheessa jopa melkein kyynel silmässä. Varsinkin silloin, kun asianosaisetkin olivat selvästi liikuttuneita. Kun suomalaista naishistoriaa ensimmäisenä naispresidenttinä tehnyt jätti jäähyväiset linnalleen, Sauli Väinämö Niinistö vakuutti kansalle tekevänsä hänkin parhaansa. Varmaan tekeekin, sellainen kuva hänestä on tässä viime kuukausien aikana muodostunut. Elämänkokemuksensa ovat olleet monimuotoisia, raskaitakin, ovat varmasti osaltaan jalostaneet ja hioneet luonnetta. Selviytyminen niistä on luonut itsevarmuutta selvitä edelleenkin. 

Valtakunnallisten juhlallisuuksien muoto noudatteli entisten presidenttien virkaanastujaisia, niistä ei sen kummempia. Onhan noita joku jo nähty, virkaanastujaisia. Itse olen syntynyt Rydin aikakaudella, mutta ensimmäiset selkeät presidenttimuistoni ovat vasta Paasikiven ajalta. Siihen muistoon liittyvät myös Helsingin olympiakisat 1952. Pitäneekö paikkansa se, että kuunneltiin mummon kanssa radiosta Paasikiven olympialaisten avaussanoja? Mummo ei voi sitä enää vahvistaa. 

Se mikä meikää ihmetyttää eniten näissä suurissa juhlallisuuksissa on toistuvasti se, ettei puhuttaessa juuri vilkaistakaan ko. henkilöön, jota puheessa kunnioitetaan. Luetaan paatoksella valmiiksi kirjoitetut lauseet vauhdilla suoraan paperista. Tänään siihen ennen kaikkea syyllistyi eduskunnan ’talman’. Presidentit, sekä entinen että uusi seisoivat päätä pienempinä – tai matalammalla – puhujasta vasemmalla. Puheet oli osoitettu vuorollaan molemmille presidenteille. Puhujan kasvot kuitenkin suuntautuivat paperiin tai eduskuntaväkeen (kameraan?), vaikka sanat selkeästi jommallekummalle. Siinä molemmat presidentit sitten vuoroon kainosti vilkuilivat puheenjohtajaa, että niin juu. Ihan kuin olisivat anoneet huomiota, mutta iso mies viis veisasi heistä. Tuli katsojalle sellainen olo kuin presidentit olisivat ihan anomalla anoneet huomiota, mutta sitä ei herunut. Tuntui tosi surkealta. Nykyinen presidentti sitten omassa puheessaan kyllä onneksi uskalsi kääntyä sivuttain kameroihin ja osoittaa sanansa selkeästi puhemiehelle pakottaen hänetkin sitten katsomaan puhujaan päin. Hyvä Sauli! 

Vaimonsakin pääsi myöhemmissä juhlallisuuksissa aktiivisemmin osallistumaan. Maan äidiksi en hänen nuorekasta, herkkää olemusta katsellessani osaa häntä oikein tituleerata. Ehkä tarhaikäiset sitten jossain vapaaehtoistyön kiemuroissa voisivat niin tehdäkin. Rouva presidentti selvisi mielestäni tosi hienosti ensimmäisestä ’virkavelvollisuudestaan’ siellä linnan tapahtumissa. Käsilaukkukin siirtyi jo sujuvan eleettömästi adjutantin käteen, kun hän seurasi presidenttimiestään kättelykierroksille. Hillitty, viehättävä käytös, ilo katsella hänen esiintymistään – ja miten hienovaraisesti presidentti huolehti hänestä protokollan edetessä. On meillä edustava ja upea presidenttipari.  

Nyt sitten saadaan seurailla, miten sanoista tekoihin. 

(Yksi pieni tapahtuma siinä eduskunnan osuuden alkuvaiheessa suorastaan hykerrytti, niin inhimillistä kaiken sen muodollisuuden keskellä. Puhemies oli aloittanut jo oman osuutensa, kun presidentti Halonen vinkkaili etusormi koukussa, että tuokaa nyt hyvät ihmiset se oikea paperinivaska siitä puheesta – olisi ihan vinkeää saada tietää, mikä puhe hänelle oli ekana annettu? Ja vinkkaushan tepsi, hän sai oikean käsikirjoituksen.)

Kuva kaapattu TV-lähetyksessä presidentinlinnan kukkalaitteesta.