Polviterapiaa

 Pariisi - Nizza (1)

Kiehtovaa tämä nykyinen TV-tarjonta. Sitä voi hyödyntää niin monella tavalla. Polvieni vuosikymmenien kenkkuilu on aiheuttanut oman versioni tv:n ääressä. Juuri nyt versio toimii lähinnä seuraillessa Eurosport-tarjontaa.  Muuttui sekin mokoma maksulliseksi, mutta se on pieni hinta, jos vielä kävelen vaikkapa kymmenenkin vuoden kuluttua tekonivelettömin jäsenin.

Jippii. Pyöräilykausi on alkanut, ainakin keskisessä Euroopassa jo.  Pariisi-Nizza -ajo alkoi sunnuntaina. Ensi etappi ei juuri kiinnostanut kauheasti (onneksi silloin tuli paljon muuta seurattavaa penkkiurheiluhullulle), käveleskelin kuitenkin mukana muutaman linnan ohi – eikä paikalliset helikopterikuvat nekään kylmäksi jättäneet. Hienoja ilmakuvia vielä lehdettömässä koillisen Ranskan keväässä. Ensimmäinen etappi: Dampierre-en-Yvelines - Saint-Rémy-lès-Chevreuse , 9,4 km, henkilökohtainen aika-ajo. Suomalaisia pyöräilijöitä ei tällä tourilla ole mukana, mutta ilahdutti kovasti, kun Ruotsin Larsson ajoi parhaan ajan ja sai ylleen keltaisen johtajan-paidan.

Seuraavan etapin trampoliinihölkkäsin (n. tunnin) ruudun ääressä. Osin jo iltaan hiipuvan auringon viistossa valossa maisemat Mantes-la-Jolie’sta Orléans’iin olivatkin jo sitten aivan omaa luokkaansa. Peltoaukeiden värihehku eri ruskean sävyistä kellanvihreisiin, jopa paikoin jo ihan vihreisiinkin maisemapätkiin hivelivät silmää. Tällä etapilla ei ollut irtiottoporukan menon jännittämistä, kun niin suuri ajajien rypäs oli eronnut pääjoukosta. Loppukiri oli tietysti riipaisevan energinen. Tom Boonen voitti, mutta ei valitettavasti saanut ylleen keltapaitaa, vaikka eka voittaja, ruotsalainen Larsson joutuikin sen luovuttamaan tämän ajon jälkeen. Wiggins vuorostaan sai keltaista ylleen. Maisemat seurattavan yli 50 km:n matkan varrella olivat vaihtelevia. Ohiteltiin kaupunkeja, maaseutua, kumpareita ja vesistöjä. LeLoirea’kin (linkin takaa löytyy Loiren linnoja...) ylitettiin useampaan kertaan. Mielenkiintoisia liikennejärjestelyjä ja  –ympyröitä osui tälle etapille ihan kiitettävästi. Aina yhtä kivaa on seurata myös selostajan ranskalaisten nimien ääntämistä. Pidän kovasti Peter Selinin selkeästä, vaikkakin himpun monotonisesta ja paatoksellisesta jutustelusta. Siinä selostuksen kuluessa tulee paljon tietoa reitinvarren kaupungeista, maamerkeistä, ruoka-, juusto- ja viinikulttuurista, historiastakin. Oikein viihdyttävää kuntoilun siivittäjää.

Kolmas etappi pyöräiltiin välillä Vierzon - Le Lac de Vassivière, 194 km. Minäkin sinnittelin niistä mukana viimeiset nelisenkymmentä. Etapilla maisemat vaihtuvat yleensä keskimäärin 30-40 km:n tuntivauhdilla, joten monenlaista nähtävää vain vilahtelee reittien varsilla. Toki kirivaiheessa taitavat pistellä jopa 70 km/h, kun taas vuoristo-osuuksilla se hiipuu muutamaan kilometriin tunnissa, varsinkin jos noustava ylittää reilusti 10%. Wiggins ajoi keltaisessa paidassa. Etapin nopein oli Valverde.

Tältä reitiltä mieleen jäi erityisesti kaksi kyläpahaisen puuparvelta hurjasti kannustavaa, pikkuista ilosta puhkuvaa tyttöä. Matkan varrella valkohäntäpeurakin pompahteli niityllä, jäi metsänreunassa pysähtyen ihmettelemään toviksi yllä hyrräävää helikopteria, kuin todetakseen, että siellähän huristelet. Katosi sitten arvokkaasti metsän uumeniin. Jäihän siellä jossain vaiheessa jonkun ajajan tuulipusakka takapyörän pinnojen väliin, joku kaatuminenkin sattui, kun tiessä oli sateen jälkeen vielä liukkaita paikkauskohtia. Onneksi ei pahempia sattunut kenellekään, en tahdo uskaltaa oikein katsella niitä onnettomuuskohtia, silloin on hyvä tiirailla lintuja olohuoneen ikkunasta tai muuta vastaavaa.  Olen vähän samaa lajia kuin esikoisemme aikoinaan (n.4-5v) katsellessaan Mikki Hiiri –piirrettyjä; hipsi ovenkarmin taakse ja sieltä välillä uskalsi kurkistella. No, kolme varttia tuli hölkättyä, ihan hikeen asti. Reitti etenee kohti Nizzaa.

Kuvat talvelta 2005